Tämän vuoden Eläinten viikko on saatu päätökseen 10.10., ja haluamme kiittää kaikkia lahjoittaneita, sillä saamamme lahjoitusten määrä oli aivan huima, enemmän kuin olimme osanneet toivoakaan!
Haluamme myös kiittää yhteistyötahojamme, Keskimaan Prismat eli Sepän Prisma tarjosi meille paikan mistä aloittaa Eläinten viikko 4.10. infopöytämme kanssa, ja tulevina päivinä lahjoituskärryn esillä olon, johon saimme myös apua Jyväskylän Musti ja Mirri Seppälän myymälästä! Aloituspäivänä kanssamme infopöytäilemässä olivat myös Keski-Suomen kissayhdistys ry, erityisesti kissojen puolesta puhujina.
Pelastuseläinten virta tähän vuoden aikaan, kun kylmä tulee, yleensä vain kiristää tahtia koska on saatava eläimiä sisälle, lämpimään turvaan. Siilejä ja kissanpentuja on tänä vuonna tullut erityisen paljon, joten ruokaakin menee sitä mukaa kun kasvutahti on kova. Te kaikki lahjoittaneet olette siis päässeet tekemään ensiarvoisen tärkeän ja hyvän teon eläinten puolesta, jota me Keski-Suomen alueella toteutamme parhaamme mukaan.
Eläinsuojeluyhdistysten vankka voimavara, ovat kaikki ympärillä olevat ihmiset jotka ovat antaneet omastaan, eläinten hyväksi. Pistetään ensi vuoden 2020 Eläinten viikolla vieläkin paremmaksi!