MUOKATTU 29.4.
Saimme todella paljon näkyvyyttä ja sitä kautta useita mainioita sijaiskotiehdokkaita, joista valita. Sydämelliset kiitokset kaikille julkaisua jakaneille ja yhteyttä ottaneille!
Eilen 24.4. vietettiin valtakunnallista koiranpäivää.
Meillä KSESYssä tulee olemaan hieman erilaiset koiranpäivät lähiaikoina, koska olemme ennennäkemättömän haasteen edessä. Koillismaalla olisi kolmisenkymmentä huskya sijaiskodin tarpeessa.
Emme kuitenkaan pysty sijoittamaan näitä kaikkia koiria jo olemassa oleviin sijaiskoteihimme, emme mitenkään. Tarvitsemme siis SIJAISKOTEJA, joilla on riittävät tilat (omakotitalo ja ulkotarha/paikka ulkotarhalle tai paikka kopille ja ketjulle) sekä ennen kaikkea halukkuutta ja resursseja auttaa näitä koiria matkalla kotikoiriksi. Ensisijaisesti etsimme sijaiskoteja Koillismaan ja Keski-Suomen alueilta, mutta myös muut alueet otetaan huomioon!
Koirat ovat todella ulkokoiria – ne haukkuvat, tarvitsevat päivittäistä liikuntaa eivätkä ne välttämättä ole sisäsiistejä. Ihmisiin ja työskentelyyn tottuneita kylläkin. Joistakin tapauksista uskoisimme kuitenkin jopa olevan potentiaalia elämään jatkossa totuttelun jälkeen myös sisätiloissa. Siispä sisäsiisteyden, hihnassa kulkemisen ja muun arkielämän opettelu ovat näillä koirilla edessä sijaiskodin kanssa.
OLEMME LÖYTÄNEET TARPEEKSI SIJAISKOTEJA, kiitos kaikille!