Luonnonvaraisten eläinten hyvinvoinnin edistäminen on KSESYlle tärkeä toiminnan muoto. Tällä hetkellä yhdistyksen vapaaehtoisten hoitajien huomassa on muun muassa useita siilejä ja lisääkin olisi tulossa. Resurssimme ovat kuitenkin rajalliset. Tarvitsemme nyt kipeästi väliaikaisasumuksia siileille, jossa ne voivat toipua turvallisesti koettelemuksistaan ennen vapauteen pääsyä. Jos siis sinulla on lahjoittaa Keski-Suomen alueella, mieluiten Jyväskylässä, yhdistykselle KANIHÄKKI (tai vastaavan kokoinen), otamme mielellämme vastaan! Tarve…
-
-
Muistutus lintujen pesimärauhasta
Pesimärauha tarkoittaa aikaa, joka käsittää lintujen yleisen lisääntymis- ja pesintäajan huhtikuusta heinäkuuhun. Tällöin kaikki linnut Suomessa ovat rauhoitettuja. Pesimärauhan aikana tulee välttää häiriötä lintujen lisääntymispaikoilla. Pesien ja munien siirtäminen ja hävittäminen sekä lintujen ja niiden poikasten häiritseminen on laissa kielletty. Myöskään pesään pääsemisen estäminen ei ole sallittua. Jos lokinpoikaset kävelevät vilkkailla pihoilla, joissa liikkuu niin autoja kuin ihmisiäkin, poikaset voi…