Koska KSESYllä ei ole omaa eläintaloa, kaikki yhdistyksen hoivissa olevat eläimet asustavat vapaaehtoisten luona, eli sijaiskodeissa. Sijaiskodit tekevät arvokasta työtä tarjotessaan eläimelle hellää huolenpitoa perheenomaisessa ympäristössä – toisin sanoen eläintä hoidetaan kuin omaa sillä erotuksella, että eläimelle etsitään samalla uutta kotia.
Yhdistyksellämme on vapaaehtoisia sijaiskoteja ympäri Keski-Suomen sekä jonkin verran myös Koillismaalla. Sijaiskotimme toimivat täysin vapaaehtoistyön periaatteiden mukaisesti, eli kaikki työ tehdään omien töiden ja perheen ohessa ilman erillistä korvausta. KSESY kustantaa hoitoeläinten ruoat, tarvikkeet ja eläinlääkärikulut sekä tukee ja neuvoo sijaiskotia tehtävässään.
KSESYn sijaiskodeissa hoidossa on pääsääntöisesti kissoja, mutta myös kokeneille koirasijaiskodeille on tarvetta. Satunnaisesti sijaiskodeissamme on myös muita eläimiä, kuten kaneja ja jyrsijöitä.
Jokainen sijaiskodiksi haluava haastatellaan videopuheluitse.
Kiinnostaako sijaiskotina toimiminen?
Jos sinua kiinnostaa sijaiskotina toimiminen, niin ensimmäisenä kannattaa miettiä omia resursseja:
- Mitä eläimiä olet valmis hoitamaan?
- Mistä eläimistä sinulla on aiempaa kokemusta vai onko sitä ollenkaan? Kokemuksen puute ei välttämättä ole este, mutta se vaatii enemmän sekä sijaiskodilta että sijaiskotivastaavalta.
- Paljonko kotonasi on tilaa? Esimerkiksi kissa tarvitsee tilaa piilopaikoille, hiekkalaatikolle, ruokakupeille, raapimapuulle sekä lisäksi omaa liikkumatilaa.
- Oletko valmis järjestämään ulkoilumahdollisuuksia (kytkettynä tai turvallisesti aidattuna) niitä kaipaaville eläimille? Kissamme ulkoilevat vain valvotusti.
- Onko sinulla kokemusta erilaisista ongelmatilanteista eläinten kanssa?
- Onko sinulla omia eläimiä? Ovatko niiden rokotukset kunnossa? Onko sinulla mahdollisuutta erottaa omat ja sijaiskotieläimet toisistaan eri tiloihin?
- Kuinka paljon vietät aikaa kotona? Miten järjestät sijaiskotieläimen hoidon esimerkiksi matkasi ajaksi, tai jos sairastut?
- Miten hoidat tarvikkeiden noutamisen tai eläimen kuljettamisen lääkäriin?
- Oletko valmis piilottamaan tai suojaamaan arat esineesi ja huonekasvisi, ja siivoamaan esimerkiksi pissavahingot ja jaloissa ympäri asuntoa kulkeutuvan kissanhiekan?
- Pystytkö pitämään yhteyttä yhdistyksen yhteyshenkilöösi?
- Pystytkö sitoutumaan KSESYn arvoihin ja noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä?
- Pystytkö luopumaan eläimestä, kun sen aika koittaa?
Sijaiskotina saat
- tietoa, taitoa, kokemusta ja vastuuta eläinten hoitamisesta
- uusia eläinystäviä, ja tutustut myös uusiin ihmisiin
- päiviisi uudenlaista sisältöä
- nauttia eläimen seurasta ilman vuosien sitoutumista
- auttaa ja edistää eläinsuojelua konkreettisesti
- sijaiskotivastaavien sekä muiden sijaiskotien tuen.
KSESYlle tulevat kissat ovat usein eläneet ulkona tai muuten heikoissa oloissa. Ne ovat monesti arkoja ja ihmiseen tottumattomia, jolloin sijaiskodin on kyettävä panostamaan kissan määrätietoiseen sosiaalistamiseen. Kissoja saattaa joutua lääkitsemään paljon ja käyttämään eläinlääkärissä, mihin sijaiskodilta kuluu helposti paljon aikaa. Ripuli tai räkäisyys eivät myöskään ole tuntemattomia vieraita.
Joskus KSESYlle tulee myös eläimiä, jotka ovat eläneet yhdessä ja samassa kodissa koko ikänsä, mutta omistaja on joutunut esimerkiksi sairaalaan, tai muuten ei pysty huolehtimaan eläimestään. Nämä kissat saattavat kuitenkin stressaantua sijaiskotiin muutosta ja siten niissä saattaa olla paljon työtä sijaiskodille, vaikka olisivatkin kesyjä ja muuten terveitä.
Yhdistyksellemme tulevat koirat ovat lähes pääsääntöisesti määrätietoista ja asiantuntevaa koulutusta tarvitsevia yksilöitä. Monet koirat ovat eläneet elämänsä ulkona, joten ihannesijaiskoti koirille onkin hieman syrjemmässä omakotitalossa tai sen pihalle rakennetussa koiratarhassa. Useat kodinvaihtajakoirat esimerkiksi kärsivät eroahdistuksesta tai niillä on tapana “remmirähjätä”. Ne saattavat myös tehdä tuhojaan kotona. Tarvitsemme siis koirien osalta kokeneita sijaiskoteja, joilla on pitkäjänteisyyttä ongelmien kitkemiseen sekä valmius ja mahdollisuus sitoutua tarvittaessa pitkäksikin aikaa.
Etsimme pääsääntöisesti sijaiskoteja, joilla ei ole omia lemmikkejä. Eläimiä omistavista sijaiskodeista pystymme hyväksymään sijaiskodiksi vain ne, jotka pystyvät erottamaan omat ja sijaiskotieläimet toisistaan tautiriskin minimoimiseksi. Sijaiskotieläimet saattavat olla tartuntariski omille eläimille, joten omien ja sijaiskotieläinten eristäminen toisistaan sekä hyvästä omasta, omien eläinten ja sijaiskotieläinten hygieniasta huolehtiminen on erittäin tärkeää.
Mikäli koet olevasi sellaisessa elämäntilanteessa, että pystyisit ryhtymään sijaiskodiksemme, niin täytä sijaiskotihakemus tästä!