Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistys ry, KSESY, päättää toistaiseksi luonnonvaraisten eläinten hoidon ja niihin liittyvän neuvonnan 1.2.2024. Luonnonvaraisia eläimiä hoitaa Keski-Suomessa edelleen Villi Karaja. Kaikki kansalaiset ovat velvollisia auttamaan hädässä olevaa eläintä.
Päättymisen syynä on luonnonvaraisten eläinten hoidosta ja neuvonnasta vastaavan vapaaehtoisen luopuminen tehtävästään elämäntilanteeseen tulevien muutosten vuoksi. Korvaavaa vastaavaa vapaaehtoista ei ole löytynyt tehtävään.
Sorsien talviruokintaan päättyminen ei vaikuta, sillä KSESY vastaa jatkossakin Jyväskylän Rauhalahden sorsien talviruokinnasta. Luonnonvaraisten eläinten auttamiseen kohdennetut ja lahjoitetut varat käytetään jatkossa sorsien ruokintaan, joka on suuri kuluerä yhdistykselle. Hoidossa parhaillaan olevat siilit ja linnut vapautetaan luontoon keväällä. Myös KSESYn muu eläinsuojelutyö, pääasiassa hylättyjen ja kodittomien kissojen ja koirien auttaminen, jatkuu.
Helmikuusta lähtien Villi Karaja on ainoa luonnoneläimiä hoitava yhdistys Keski-Suomessa. Lisäksi neuvontaa antavat muun muassa Suomen eläinsuojelu SEYn eläinsuojeluneuvojat.
– Luonnonvaraisten eläinten auttaminen on ollut antoisaa ja tärkeää työtä! Kiitämme kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat näiden vuosien aikana ottaneet yhteyttä meihin. Luonnonvaraisten eläinten auttaminen on kansallisvelvollisuus, muistuttaa KSESYn varapuheenjohtaja Katja Nevalainen.
Sadat luonnoneläimet ovat saaneet tarvitsemaansa apua
Luonnonvaraisten eläinten auttaminen on perustunut KSESYn vapaaehtoisten tekemään työhön sekä jäsenmaksuihin ja lahjoituksiin. KSESYn vapaaehtoiset ovat hoitaneet loukkaantuneita, sairastuneita tai avuttomassa tilassa olevia luonnoneläimiä, kuten lintuja, siilejä, rusakoita ja oravia. Suurin osa löydetyistä luonnoneläimistä on vahingoittunut suoraan tai epäsuorasti ihmisen toiminnan takia. Hoidossa on ollut keskimäärin 200 luonnoneläintä vuodessa, joten vuosien saatossa hoitoa ovat saaneet useat sadat yksilöt.
Suomessa luonnoneläinten kiinniotto, kuljetus, hoito ja kuntoutus on lähes täysin vapaaehtoisten varassa. KSESYn vapaaehtoisten kuljettama eläinambulanssi on vienyt apua tarvitsevia eläimiä hoitopaikkoihin vapaaehtoisten koteihin, pääasiassa Jyväskylän alueella. Tarvitsemansa hoidon jälkeen eläimet on palautettu takaisin luontoon.
Neuvontapuhelimessa on myös vastattu vuoden aikana satoihin luonnoneläimiä koskeviin puheluihin, joista kansalaiset ovat saaneet käytännön neuvoja eläinten auttamiseksi. Eläinsuojelulaki velvoittaa jokaista auttamaan sairasta, vahingoittunutta tai avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä.
Yhteystiedot – luonnonvaraisten eläinten neuvonta Keski-Suomessa
Villi Karaja ry
Keski-Suomi
p. 040 640 4357. Numeroon voi jättää myös teksti- tai WhatsApp-viestin.
Villi Karajan verkkosivut: villikaraja.fi
Suomen eläinsuojelu SEYn vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat
Lisätietoa ja toimintaohjeita luonnoneläinten auttamiseksi Suomen eläinsuojelu SEYn verkkosivuilla https://sey.fi/elain-hadassa/luonnonelain-hadassa
Jyväskylä, Jämsä, Muurame
Saija Paldanius
p. 040 592 5793 (klo 12–18), saija.paldanius(at)sey.fi
yhteydenotot ensisijaisesti viestillä tai sähköpostilla
Keski-Suomi
Vesa Virtanen
p. 046 932 5937, vesa.virtanen(at)sey.fi
yhteydenotot viestillä tai sähköpostilla
Muut asiantuntijat
Turun Eläinsuojeluyhdistys TESYn Eläinten hätäkeskus vastaa vuorokauden ympäri, myös Korkeasaaren Villieläinsairaalan eläinten hätänumero auttaa.
Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistys ry, KSESY, on yksi maan vanhimmista eläinsuojeluyhdistyksistä. Vuonna 1879 perustettu KSESY tekee eläinsuojelutyötä Keski-Suomen ja Koillismaan maakunnissa. KSESYn vapaaehtoistyöhön perustuva toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, lahjoituksilla, eläinten luovutusmaksuilla ja varainhankinnalla. KSESY auttaa hylättyjä ja kodittomia eläimiä sekä tekee ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä mm. järjestämällä kissojen leikkauskampanjoita. KSESY on Suomen eläinsuojelu SEYn jäsenyhdistys.